Musiikki on aina ollut tärkeä osa elämääni. Jo vauvasta saakka olen ollut rytmien pauloissa, taputtelin mainosten tahtiin vielä persusta olohuoneen matonrajassa ja kuola poskella. Minulla on klassinen tausta (kuulostaa hienolta ilmaisulta ja siksi sitä käytänkin). Olen soittanut viulua viisivuotiaasta ja jatkan edelleen. Jälleen nyt yhden tasosuorituksen alla mietin, onko tämä paras tapa "oppia musiikkia". Ymmärrän, että sävelkorkeudet ja aika-arvot ovat tärkeitä, mutta kun kaikki sävyt ja nyanssitkin ovat tunneilla tarkkaan ohjauksessa hiottuja, kehittyykö siinä todella luovuus? Ei. Oppii soveltamaan niitä samoja nyansseja uudestaan samanlaisissa kohdissa ja kaikki on opittua. Siksi olenkin onnellinen, että minulla on vastapainoja laulupuolisko ja biisienkirjoitus.

 Siitäkin olen onnellinen, että kotimaastamme löytyy mahdottomasti lahjakkaita bändejä, laulajia, soittajia, lauluntekijöitä. Sen ylpeydentunteen latistaakin sitten hyvin nopeasti se, miten vähän nämä lahjakkaat alan ammattilaiset saavat näkyvyyttä Suomen musiikkimediassa. Radiokanavat ja televisio ovat täynnä kaiken maailman anttituiskuja ja cheekkejä. Samaan aikaan undergroundmuusikot tekevät tätä hommaa kaukana rahan katkusta ja täydellä sydämellä. Olen löytänyt Reginan, Husky Rescuen, Damn Seagullsin, Sister Flon, Rubikin ym. radion kautta, mutta olen laajentanut tietämystäni ostamalla levyjä. Sitä harvat enää tekevät, vaikka muusikot olisivat todella ne tienestit ansainneet. Olenkin myöhemmin tehnyt boikotin radiokanavia vastaan, kuuntelen radiota todella harvoin ja seuraan mieluiten musamaailman kuulumisia lehdistä ja internetistä. On todella surku, jos levybisnesvarat valuvat warettamiseen....

Tällaista tänään, ehkä on parasta palata lauseenjäsenten ja Palestiinan historian pariin ennen kuin menee liian sotkuiseksi. :--------------------DDDDD

ps. hieman kaipaan Helsinkiä, damn